torstai 10. maaliskuuta 2016

Joulurunoja


***

Arkihuolesi kaikki heitä,
 jouluglögit vahvat keitä.
 Sillä mantelit, rusinat peitä,
 juotuas’ juomaa, näät enkeleitä!
***
Arki jäädä hetkeksi saa, kun käymme juhlaan jaloon.
 Saanemme näin toivottaa, hyvää joulua joka taloon.
***

Arjen pikku tähtiä
 jos antaa pitkin vuotta,
 ei joulutaivaan kirkkain tähti
 loista silloin suotta.
***
Enkeli joulun viestiä kantaa,
 lahjaksi iloa, onnea antaa.
***
Enkelin siivet kimmeltää,
 kaunis on jouluinen sää,
 viestiä tuopi hän meille,
 johdattelee rauhan teille.
– Kurukukka –
***

Enkelit taivaalla tähtinä tuikkii,
 tonttuset metsässä kiireisinä luikkii.
 Joulupukilla eessä pitkä retki,
 nyt ystävät, tuttavat,
 huilatkaa hetki!

***
Enkelten laulu, kellojen kaiku,
 joulusta ilmoittavat.
 Rauhoittuu mielet, päättyvät kiireet,
 joulu on tullut taas.
***
Hiljaa helkkää joululaulut,
 hiljaa tähdet loistaa.
 Hiljaa saapuu joulun rauha,
 kaikki huolet poistaa.
***

Hiljaa illan hämärässä
 joulu-ukko kulkee.
 Pimenevi metsän rinne
 yöhön seudun sulkee.
– A. Nissinen-

***
Hiljaa kynttilä lepattaa,
 katson, kuuntelen.
 Rauhallista, turvaisaa,
 aikaa rakkauden.
***
Hiljaisten hankien sinistä taikaa,
 joulu on ihmeiden iloista aikaa.


***
Himmenee aattoilta,
 tähtien hopeasilta,
 kimaltaa yllä maan.
 Hiljenee ihmistalot,
 lämpöiset jouluvalot,
 syttyvät ikkunaan.
 Kaikuvat kirkkojen kellot,
 lumiset tiet ja pellot,
 ääneti odottaa.
 Jälleen ihminen siellä,
 lapsuuden juhlamiellä,
 jouluhun vaeltaa.
***
Huurteinen metsä ja luminen maa.
 Otsaasi enkeli koskettaa.
 Lävitse roudan ja paksun jään,
 taivas tuo lämpöään.
 Ohi on kiireisen kaupungin hälinä ja työ,
 tässä on nyt rauha ja jouluyö.
***
Ikkunaan on ripustettu
 Beetlehemin tähti.
 Isä laittoi turkin päälle,
 kuusen hakuun lähti.
Kuu kuusen latvaan istahtaa,
 lentosuukon heittää.
 Äiti hiljaa hyräilee
 ja riisipuuron keittää.
Eno ajaa hevosella
 puista siltaa pitkin.
 Tätä iltaa odottavat
 taivaan enkelitkin.
– Jukka Itkonen –
***

Illan hämärtyessä
 tienoo talvinen,
 narskuu askeleet tonttujen.
***

Ilmassa leijuu juhlava aika.
 Nurkissa raikaa tonttujen laulun taika.
 Pöydät täytetään maittavin herkuin,
 kaikkia muistetaan jouluisin terkuin.
 Iloa, lämpöä, tuikkujen tunnelmaa,
 tätä kaikkea joulu aikaan saa.

***
Iloa, rauhaa
ja lapsenmielistä joulun taikaa!

***

Ja hyvä, lämmin, hellä,
on mieli jokaisen.
Oi jospa ihmisellä,
ois joulu ainainen.

***

Jo hiljenee vuoden askareet
ja aherrus syksyn työn.
Ota sydämees hetket talviset
ja rauha jouluyön.

***

Jos hyvän mielen paketois,
se kaikkein paras lahja ois.


***

Jouluillan hämärässä
kynttilä on syttymässä.
Lämmin liekki toivottaa
joulunaikaa rauhaisaa!

***

Jouluilta hämärtyy,
tuuli pois jo etääntyy,
joka kuusen latvahan
tarttuu tähti taivahan.

***

Joulu joutui,
sytytteli kynttilöitä,
lämmitteli sydänöitä.
Mielet loihti iloisiksi,
puut ja pellot kaunihiksi.

***

Joulukuu on täynnä kiirettä ja juoksua,
paperin rapinaa, piparin tuoksua.
Enkeli joulun viestiä kantaa,
Rauhaa ja iloa lahjaksi antaa.

***

Joululaulut kauneimmat,
kauniisti oi kaikuvat,
tervehtien näin kuulijaa,
joulumuistot valloittaa.
– Kurukukka –

***

Joulumieltä tahdon toivottaa,
joulurauhaa,aikaa mukavaa.

***

Joulun aikaa,
joulun taikaa.
Iloista oloa ja joulumieltä,
hyvä olo löytyy sieltä.
Hauskaa Joulua!

***

Joulun aikaa rauhaisaa.
Vuotta hyvää alkavaa.

***

Joulun lämpö kämmenellä
tunne aito sydämellä
Joulumaahan matkaajalla
tipotiessä jää ja halla.

***

Joulun maut ja tuoksut,
viimein unohtuvat juoksut.
Rauhassa joulua viettää saa,
myös eläimet ja äiti maa.
Kaunis olkoon kaikkien joulu,
unohtukoon melu ja touhu.

***

Joulu on herkkää hiljaisuutta,
joulun ihmettä, aina uutta.
Joulu on valoa kynttilän,
loistetta tähden välkkyvän.

***

Joulun paras pakkaus:
Rauha sekä Rakkaus.
Hyvää Joulua!

***

 

 

Joulun sininen rauha,
tähtien helminauha!
Kuusi hangella hohtaa,
mielen jouluun johtaa.
Tuhannen tuikkii kynttilää,
kun joulu tullut on.
Ja taivaan tähtilyhtyjen
on joukko loputon.

***

Joulun taika, onnen aika
luonas viihtyköön.
Suokoon sulle lepohetken.
Kiirees väistyköön.

***

Joulun valoa ja lämpöä talven pakkasiin.

***

Joulu on aikaa iloista,
ei silloin tahdä työtä.
Ei piitata me kiloista,
vaan syödään pitkin yötä.

***

Joulu on herkkää hiljaisuutta,
joulun ihmettä, aina uutta.
Joulu on valoa kynttilän,
loistetta tähden välkkyvän.

***

Joulu on aina kirkas,
talvisin tähtivöin,
kuusien oksat välkkyy
hehkuvin kynttilöin.

***

Joulu on satu lapsien,
vaan kaikki saamme kokea sen.
Laulut mukavasti raikaa,
sisältäen lämpöä, taikaa.

***

Joulu on satu lapsuuden,
joulu on ilon aikaa.
Joulu on riemua sydämen,
joulu on riemua, taikaa.

***

 

 

Joulurauhaa nyt kaikkialla soi.
Joulurauhaa, siit kaikki unelmoi.
Joulurauhaa saamme julistaa,
lapsi syntynyt on maailmaan.

***

Joulu saapuu jokaiselle,
lapselle ja aikuiselle.
Sydämiimme joulun lahja,
seimen luona annetaan.
Rauhallista joulua!

***

Joulu saapuu
kellojansa kilistellen,
tonttuinensa vilistellen,
iloisesti rallatellen,
jouluiloa toivotellen.

***

Joulu tulee, joutaa kyllä,
avaa porttis, anna tulla.
Punanen kakku kainalossa,
keltanen kynttillä kädessä.

***

Joulutähden valoon,
metsä nukahtaa.
Jokaiseen pieneen taloon,
joulu tulla saa.

***

Joulutähti taivahan
onnen saatat tupahan!
Tulet kauniit loistavat,
jouluilot saapuvat.
Annat ilon ikävään,
rauhan eloon synkeään.
Riemuin laulaa lasten suu,
loistaa kaunis joulupuu.

***

Joulutähti tuiki, loista,
arkimurheet meiltä poista.
Joulumieli meille luo,
tunnelma iloinen tuo.

***

Joulu vanha, ikuinen
aina yhtä kultainen,
kaunis, herkkä, hempeä,
pyhä, lämmin, lempeä.
Joulunajan odotusta
 

***

 

 

Jouluyönä tähti tuo
saapui ihmislasten luo.
Jouluyönä syttyvät
taivaan kaikki kynttilät.
Silloin lähtee liikkeelle
suuri, suuri saattue,
jokainen saa pieneen käteen
yhden kirkkaan toivonsäteen.
Taivas syttyy laulamaan:
Jeesus syntyi maailmaan!

***

Katson ulos pimeään,
joulutontun siellä nään.
Se meitä kohti taivaltaa,
iloinen mieli mukanaan.
Jouluiloa!

***

Kauan sitten
tummaan jouluyöhön
syttyi kirkas tähti
helmivyöhön.
Yhä jouluisin
se loistettaan
luo meille alas
maahan valkeaan.

***

Kellot jo kaikuvat kaamoksen yössä,
yhä vain hyörimme kiireessä, työssä.
Hetkeksi vaivumme odotuksen valtaan
tuttujen tuoksujen, kuusen, maltaan.
Olkoon Joulunne juhlaa, rauhoittumista;
tehty lämmöstä, herkuista, tunnelmista.

***

Kontti täynnä tähtiä ja kultaa,
joulu tulla jolkuttaa.
Lapsuusajan tutuin virkkein
ovellesi kolkuttaa.

***

Kultaiset muistot lapsuuden,
jouluna valtaa sydämen.

***

 

 

Kun ilta saapuu ylle maan,
luoden maahan sinihohdettaan.
Kuulen laulun hiljaisen,
rauha täyttää sydämen.
Rauhallista joulua ja kaikkea
hyvää tulevalle vuodelle.

***

Kun taivas on tumma
ja pohjoisesta tuulee,
enkelin laulun tuulessa kuulee.
Se lämpöä ja rakkautta
koteihin laulaa
ja kaikille toivottaa joulurauhaa.

***

Kuulkaa joulun sanomaa,
josta kertovat tähdet ja rauhaisa maa…

***

Kuuntele …
tiukuja voit jo kuulla.
Joulu on porraspuulla.
Sytytä kynttilä,
hiljenny tovi,
avaa joululle ovi.

***

Kuusen tuoksua,
kynttilän lämpöä ja
hyvää mieltä Sinulle!

***

Kuuset tuoksuvat
on kynttilöissä valot.
Joulurauha täyttää
sydämet ja talot.

***

Kynttilä ja tähti on,
sekä kaunis kuusi,
tulkoon joka talohon
joulurauha uusi.

***

 

 

Lapsen lailla jouluun kulje,
kuusen luona silmät sulje.
Muista joulut entiset
– tiedän että hymyilet.

***

Lausun toiveeni hiljaisen,
vain tähdet saavat kuulla sen.
Tule Joulu kultainen.

***

Liekki lämmin kynttilästä
syttyy ihmissydämeen,
matkaa arjen hämärästä
teen jo juhlaan jouluiseen.

***

Lumen alle peittyy maa,
kun käymme kohti juhlan aikaa.
Pian arki taakse jäädä saa,
sillä ilmassa leijuu jo joulun taikaa.

***

Lumi alleen maan sulkee,
ilma väreilee taikaa.
Pian aatos jo kulkee
kohti joulun aikaa.
Kiire ja touhu väistyä saa,
kajossa kynttilöiden valon.
Arki jää oven taa,
lämmin tunnelma täyttää talon.

***

Lumihuntuun valkeaan,
peittyy hämärtyvä maa.
Joulumieli iloinen,
täyttää joka sydämen.

***

Lumi sataa hiljalleen,
peittää mustan maan.
Kaikkeen hyvään uudelleen,
saa joulu uskomaan.

***

Lumiset oksat vihreän puun,
kimmeltää valossa jouluisen kuun.
Katsoen tähtien hopeista nauhaa,
toivon jouluusi lämpöä, rauhaa.

***

 

 

Luonto nukkuu jo talven unta,
aukesi pilvet, uutta lunta
maa nyt ylleen saa.
Lämpöä, rauhaa talven juhlaan,
sydämen tunnetta nyt paljon tuhlaan.
Joulua rauhaisaa!


***


Lämmin loiste kynttilöiden,
 soitto kirkonkellojen –
tuokoon teille joulurauhan,
 parhaimmista parhaimman.

***

Lämpöä, rauhaa talven juhlaan,
 sydämen tunnetta paljon tuhlaan.
– Joulua Rauhaisaa!
***
Maa peittyy lumivaippaan valkoiseen,
 tulee joulun rauha sydämeen.
***
Metsät, laaksot lumiset,
 kilisevät kulkuset
 ja tähtitaivas kirkas tuo
 taas joulumielen meille luo.
***
Monta täyttä kauhallista
 joulumieltä rauhallista!
***
Muistan kauan sitten joulun soman,
 ei kuulunut ääntä radio Novan.
 Joululaulut kuulin suomeksi,
 nyt useammin englanniksi.
 Voi kun voisi viedä omat lapset aikamatkalle
 ja laittaa nykyjoulu hatkalle.
 Nää muistoja on ja toiveita vaan,
 mut kaikille rauhaa päälle maan.
***
Muistathan vielä nuo lapsuuden joulut,
 isän salaperäisyyden, äidin kiireiset touhut.
 Kaikki ne tuoksut ja maut,
 aattoaamun kuusen haut.
 Kai tuo kaikki meissä vieläkin elää
 ja jouluna muistot henkiin herää.
***
Mökit nukkuu lumiset,
 nukkuu hankitantereet,
 tuikkii taivaan tähtivyö –
pyhä, nyt on jouluyö.
– Eino Leino –
***
Neljäs adventtikynttilä syttyy, jolu on tullut.
 Kuusi seisoo juhlaa julistaen,
 rauha ympäröi talot ja tienoot.
 Joulupöytä kutsuu jakamaan nautinnot ja muistot.
***
Nämä tulppaanit punaiset,
 tuovat sulle jouluntoivotukset!
***
Oi armas auvojen ilta,
 oi joulun aatto ja yö,
 kun loistaa tähtien silta
 ja lapset leikkiä lyö!
***
– Oi ihanaa joulun aikaa
 ilmassa väreilee tiettyä taikaa.
***
Oli lempeä yö juuri joulun alla,
 kun satoi lunta ja sitä oli kaikkialla.
 Se pyrysi kaduilla, taivahalla.
 Se vaimensi hämyn ja helinät sanan.
 Se hidasti askeleet kiiruhtajan.
 Oli tulossa valkea, lempeä joulu.


***
Olkoon joulun aika,
 kuin jännittävä taika;
 täynnä yllätyksiä,
 hyvän mielen hymyjä.
 Tulkoon joulu rauhallinen,
 Uusi vuosi onnellinen !
***
Olkoon joulun tunnelma
 lämmin, aito, juhlava.
 Uusi vuosi puolestaan
 tuokoon onnen mukanaan!

***
Olkoon joulupyhäsi leppoisat,
 hetkesi hauskat, mieluisat!
***
On harras juhlan tuntu,
 maan yllä lumihuntu,
 poissa kiire, arkisuus,
 läsnä rauha, juhlavuus.
***
On Joulun aika ihmeiden,
 käy mieleen muistot lapsuuden
 Se hymyillen mua tervehtii,
 pian uuteen vuoteen kiirehtii.
 Vaan joulumielen aikaan saa,
 nuo muistot kaukaa vuotten taa.
***
On Joulussa suurta salaisuutta
 Isän Jumalan antamaa rakkautta.
 Siis nauti kaikessa rauhassa,
 syvällä sydämen ilossa!
***
On joulussa tuoksua, lämpöä, taikaa.
 On joulussa hitunen mennyttä aikaa.

***
On siirapin, neilikan tuoksua,
 on piirakoita ja rusinoita.
 On kiireistä kaupassa juoksua.
On kellari herkkuja pullollaan.
 On pipareita ja manteleita,
 ja lahjoja piiloihin sullotaan.
On tonttujen tiukujen kilinää,
 on pähkinöitä ja kynttilöitä.
 On enkelikellojen helinää.
***
On valkea lumi
 peittänyt maan.
 Jo käymme joulua
 juhlimaan.
***
Parempi kuin mikään muu,
 on rauha joka laskeutuu
 jouluyönä maailmaan,
 tuoden ihmisyyden mukanaan.
***

Parhainta Joulun aikaa,
 lepoa ja rauhaa.
 Tähtien, tonttujen taikaa,
 toivottaa saan!

***
Pienen enkelin luoksenne lähetän
 ja ajatuksen lämpimän.
Hän vie mielestä kiireen ja touhun,
tuo kotiinne ihanan
 rauhaisan joulun!
***
Pienet töppösten jäljet lumessa näin-
kaksi tonttua kulki käsikkäin.
 Ohi on kiire tonttujen
– nyt on aika rauhan ja rakkauden

***


Pipareita, pöperöitä,
 iloisia nassuja ja täysiä massuja,
 joulumieltä aitoa ja ymmärtämisen taitoa,
 iloisia retkiä ja lämpöisiä hetkiä.
***
Piparien tuoksu,
 kiire ja juoksu.
 Ainainen hoppu,
 nyt se on loppu.
 Seisahdu hetkeksi,
 lopeta touhu,
 luoksesi saapuu oikea joulu.
***
Poikki hämäräisen pihan,
 ulko-oven viereen ihan,
 päättyy pukin pororetki,
 alkaa Joulun juhlahetki.
***
Saapuu aika jouluntienoon
 kuulet ääntä kulkusten.
 Metsätiellä, jossain siellä
 helkkyy nauru tonttujen.
Loistaa kuu ja illan tähti,
 tontut ne hämyssä liikkeelle lähti.
 Minne vain kulkee tonttujen retki,
 siellä on ilon ja riemun hetki.
***
Sai luonto lumivaipan vitivalkoisen,
 sai ihmissydän joulurauhan suloisen.
***
Salaista joulun taikaa,
 suloista yhdessä olon aikaa!
***
Sata hopeatiukua hännässään
 tuhat lumitähden liukua selässään,
 kristallitiara otsallansa
 pakkasen pauketta kavion alla,
 hörähdyksessä taikaa:
 Hyvää joulun aikaa!

***
Suurempi kuin lahjapino
 olkoon antamisen ilo.
***
Sydämensä syvyydessä
 tietää ihminen,
 jouluna saa lapsi olla
 ihan jokainen.

***
Sydämessä pienessäkin
 asuu joulun taika.
 Pysähdy siis Sinäkin,
 nyt on juhlan aika.
***
Sydämet sykkiköön rakkauden kieltä,
 olkoon kotinne tulvillaan jouluista mieltä.
***
Syttyy ikkunalla joulunvalot
 loistaa tähdet, tuoksuu joulupuu.
 Hangen alle peittyy maat ja salot.
 Kiire mainen hetkeks’ unhoittuu.
 Avaa sydämesi joulun tulla
 etsi todellista joulun tunnelmaa.
 Huolet maalliset vaik’ ois’ sulla
 joulurauha mieles valloittaa.


***

Taakse mäkien, yli peltojen,
 läpi talven lumikinosten;
 alle tähtien, hetkeen jouluiseen,
 toivon rauhaa sydämeen.

***
Taivaalla on tähtivyö,
 lempeä on jouluyö.
***

Taivaalta sataa hienoista lunta,
 kaunis on joulun valtakunta.
 Lämpö on vallannut pienen ihmismielen,
 löytänyt paikan, jouluisen mielen.
 Hyvää joulua!
***

Taivaalta sataa lunta,
 kaunis on joulun valtakunta.
 Lumi peittää maan,
 onnellinen olla saan.
 Tahdon siis toivottaa
 sinullekin onnellista joulun aikaa.
 Taivaan tähtivaloa,
 joulun rauhaa, onnea.

***

Taivaan tähtivaloa,
 joulun rauhaa, onnea.

***
Taivaan täydeltä hiutaleita
 lumipilvestä leijuneita
 henkäys pilven valtiaan
 kimalteina saa
 loistamaan.
***

Talvi kaunis kimmeltää.
 Raikas lumen valo.
 Lämmin hehkeä puna.
 Joulu tulee, ihanaa!

***

Taivahalta sataa lunta,
 on kaunis joulun valtakunta.
***
Tervehtii jo meitä
 joulu ihanin!
 Tuli kylmän teitä
 armas kuitenkin.
 Kaikki kauniit aatteet
 tullessaan se toi.
 Yllään juhlavaatteet
 lapset karkeloi.
– Z. Topelius –
***

Toivon jouluna ovellenne enkeleitä,
 paljon kauniita säveleitä.
 Toivon teidän kuulevan rakkauden sanoman,
 joulurauhan kellojen soinnin.
 Toivon matkallenne enkelten suojelusta,
 aina ikuisesti, nyt juuri tänä jouluna,
 aina ja tulevaisuudessa.
 Hyvää joulua!
***

Toivon jouluusi rauhaa ja hiljaisuutta.
 Toivon tähtien valoisuutta.
***
Tonttujen tassutusta,
 poron kellojen kilinää.
 Kun aamuhämärissä hiljaa odottaa,
 voi joulun äänet jo tavoittaa.
***

Tontut juoksee, töppöset vilkaa,
 tupsut heiluu, kulkuset kilkkaa,
 kiire, kiire, kiire on heillä,
 jotta joulu ois’ meillä.

***

Tuhlaa rakkautta,
 sytytä tuikkuja.
 Kutsu tontut ja enkelit kylään.
 Kata pöytä sydämen kamariin.
 Anna onnen ja unien tulla.

***

Tuike joulutähtien
 enkel’ taivaan kuoro,
 nyt meille kertoo sen,
 on joulurauhan vuoro.

***

Tule Joulu sydämeen.
 Tule joka ihmiseen,
 niin kuin liekki kynttilän,
 valon tuo ja lämpimän.



***
Tule Joulu,
 tuo pehmeää lunta
 puiden oksiin hauraisiin.
 Joulun rauhaa, kuin suloista unta
 tuo mieliimme kiireisiin.
***
Tule, tule Tuomas-kulta,
 tuopas joulu tullessasi,
 oluttynnör olallas.,
 pikarit,
 pullot pivossas,
 juustot, kakut kainalossas.
 Kylläs meidän portin tunnet,
 hallava koira portin alla,
 tervaristi ja rautarengas.
***

Tumma taivas jouluyönä,
 tähdet tuikkii valovyönä.
 Ilmassa on ripaus taikaa.
 Rauhallista joulunaikaa!

***

Tunnelmallista Joulunaikaa
 ja kaikkea hyvää tulevalle vuodelle toivottaen.
***

Tuo kotiin lasten riemua,
 kun loistaa joulupuu.
 Tuo joulun kirkas sanoma,
 kun ilta tummentuu.

***
Tuol ylhäällä taivaalla tuikkivi tähti,
 on ilta jolloin pukki töihin lähti.
 Säkkinsä täynnä on pakettia pientä,
 jotka sisäänsä kätkee hyvää mieltä.
***
Tuoreen kuusen raikas
 tuoksu huoneisiin taas leviää,
 Iltapäivän hämärässä
 joulusauna lämpiää.
 Äiti häärää keittiössä,
 pian juhlapöytä valmis on.
 Lapsosilla posket hehkuu
 jännitys on suunnaton.
Pian pukki, aaton vieras,
 ovelle jo kolkuttaa.
 Kaikki lapset, aikuisetkin,
 joululahjan hältä saa.
 Kädet aivan vapisevat,
 kääröjä kun avataan.
 Yllätykset monenmoiset
 saavat silmät hehkumaan.
Aattoilta yöksi vaihtuu,
 kynttilät vain loistavat.
 Radiosta hiljaa kuuluu
 joululaulut kauneimmat.
 Uupuneina lapset nukkuu,
 vanhemmat viel valveil on.
 Rauhaisasta jouluyöstä
 nauttivat viel tuokion.
***


Tupa täynnä on tuoksua kuusen
 ja tuiketta kynttiläin.
 Soi riemukas juhlavirsi
 läpi sydänten syttyväin.
– Immi Hellen –
***
Tähdet maata katselee,
 loimu yötä valaisee,
 meille uuden riemun suo,
 joulun ihmisille tuo.
***

Tähdet pienet tuikahtaa,
 meiltä huolet poistaa.
 Revontulet hulmuaa,
 valo meille loistaa.
 Tähdet maata katselee,
 loimu yötä valaisee,
 meille uuden riemun suo,
 joulu ihmisille tuo.
– Z. Topelius –

***
Tähdet syttyvät jouluyöhön,
 lumi hangella kimmaltaa.
 Kiirettä ei ole työhön,
 joulurauhaan on vaipunut maa.
***

Tähtien taikaa.
 Sydämen rauhaa.
 Kynttilät loistaa.
 Lapsoset laulaa.
 Jo jolu tullut on!

***

Tähtien tuiketta,
 tonttujen kuisketta,
 joulun tuoksuja,
 rakkaita muistoja…

***


Tähtinen taivas,
 talvinen tie,
 jouluun meidät
 jälleen vie.
***
Tähtiyön ja lumen aikaa
 ilmassa jo joulun taikaa.
 Lahjat, puurot, joulukuusi,
 odotus on aina uusi.
 Juhlikaamme ilon myötä!
 Vieläkö on monta yötä?


***
Uunissa tuoksuu jo herkullinen kinkku,
 jääkaapissa viilenee jouluinen vinkku.
 Lahjat pakettiin on jo kääritty,
 joulukuusen koristeet puuhun hääritty.
 Joulunajan kruunaavat ystävät hyvät,
 joiden kanssa jaamme onnemme jyvät.
 Tulkaa siis käymään luonamme täällä,
 otamme teidät vastaan säällä kuin säällä!
***
Vein joulukuusen metsään suojaisaan,
 se sieltä loistaa meille valoaan.
 On ympärillä jäljet jänöjen
 ja oksillansa suoja lintujen.
 Alla kuusen oksain vihreiden
 On helminauhajälki
 hiiren varpaiden.
 Ja kun kissat uinuu takkavalkealla,
 on Joulurauha meillä kaikkialla.
***
Venytä, venytä, jousta, jousta.
 Kyykkyyn mene ja yritä nousta.
 Heiluta peppua, nosta jalkaa,
 siitä se hyvä joulu alkaa!
***
Yksi pieni pyrstötähti
 täältä meidän luota lähti.
 Lensi yli taivaitten,
 teidän talon ylle.
 Siihen jäi se loistamaan,
 loisteessansa toivottaa
 Joulumieltä rauhaisaa.



***
Äänetönnä seisoo
 hämärtyvä maa,
 kunnes joulun kellot,
 hiljaa kumahtaa
– Ester Ahokainen –

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti